fbpx

Karelia Magneetti liittyi Kvarkkiin

Ylpeinä voimme kertoa, että Karelia Magneetti on liittynyt käyttämään Kvarkkia eli kansallista terveydenhuollon kuva-aineistojen arkistoa.

Kaikki meillä tehdyt kirjaukset potilaskäynneistä tutkimus- ja hoitotoimenpiteineen ovatkin olleet asiakkaidemme saatavilla Kantapalvelussa toimintamme alkuajoista saakka. Jatkossa myös esimerkiksi magneetti- ja mammografiatutkimusten kuvat ovat lääkärin käytettävissä Kvarkki-palvelussa, tietenkin aina potilaan suostumuksella.

Karelia Magneetin Tiitus Karjalainen kertoo, että Kuva-aineistojen arkiston eli Kvarkin avulla Karelia Magneetin kaikki kuvantamistiedot löytyvät jatkossa keskitetysti yhdestä paikasta. “Projekti oli meille yrityksenä teknisesti iso ponnistus, johon myös investoimme merkittävästi.”

Tämä merkittävä kehitysaskel mahdollistaa myös entistä helpomman yhteistyön jatkossa julkisen sektorin ja muiden yksityisten toimijoiden välillä. Samassa yhteisessä käytössä olevassa tietojärjestelmässä sijaitsevat kuvantamistutkimukset sekä niihin liittyvät lähetteet, merkinnät ja lausunnot vähentävät myös turhien päällekkäisten kuvausten tekemistä sekä erillistä kuvatiedostojen lähettelyä toimijoiden välillä.

Karelia Magneetissa otetut kuvat ovat Kvarkin avulla nähtävillä esim. Siun Soten lääkäreillä keskussairaalassa, mikäli potilaan jatkohoito siirtyisi sinne kuvausten jälkeen. “Tämä helpottaa ja nopeuttaa lääkäreiden tekemää hoidon suunnittelua merkittävästi saamiemme kokemusten perusteella.”

Jaa tarinamme

Ajankohtaista

Seuraa meitä somessa

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: Facebookista, Instagramista ja LinkedInista. Ota kanavamme seurantaan ja pysyt ajan tasalla tuoreimmista kuulumisistamme.

Ota yhteyttä